"Talvisodan 70-vuotismuistot olivat väkevästi mukana vuoden 2009 itsenäisyyspäivän juhlassa.
Juhla lähensi meitä. Näimme, että veteraanien viesti on mennyt perille. Viesti hyvästä maasta,
jota kannatti puolustaa, mutta jota voidaan puolustaa myös rehdillä työllä
Unelma Suomesta 2020 -hengessä. Tapaamisemme oli mieltä lämmittävä kokemus.
Toivotamme menestystä teille Suomen onnellisen tulevaisuuden rakentajille."
Aarno Strömmer, Suomen Sotaveteraaniliitto ry:n puheenjohtaja
"Suomen haasteena on migratoitua teollisesta liiketoimintalogiikasta palveluliiketoimintaan.
2020 Itsenäisyysjuhla luo verkostoja yli ikärajojen ja osaamisalueiden uudella tavalla.
Vain ihmiset tekevät yhteistyötä ei organisaatiot niin yrittäjyydessä kuin yritystoiminnassa
ja juhla edusauttaa yhteisen unelman saavuttamista."
Hallituksen pj. Juho Lipsanen
"Viime vuonna järjestetty itsenäisyyspäivän vietto oli mieleenpainuva tilaisuus. Se antoi uutta uskoa Suomen tulevaisuuteen minunkin ikäpolvelleni."
Vuorineuvos Gustav Von Hertzen
"Innostavissa puheissa korostettiin yrittäjyyttä Suomen kansallisena menestystekijänä.
Veteraanien läsnäolo herkisti raavaan miehen mielen. Ehkä paras kiitos oli legendaarisen
urheiluvaikuttajan Kallu Tuomisen tasapainoani horjuttava isku olkapäälleni:
"Hyvä, Tapsa, upeaa että pyysit mukaan." Kiitoksia on tullut kaikilta. Tämän paremmin
ei itsenäisyyspäivän iltaa voisi viettää. Pöytäkunnan yksimielinen mielipide ole, että
Finlandia-talon juhla oli kohottava ja koskettava."
Hallituksen pj. Tapio Aaltonen
"Harvoin olen ollut tilaisuudessa jossa kaikki puheenvuorot olivat näin hyviä ja osuvia.
Tilaisuuden tunnelma oli erittäin juhlava niin kuin päivään sopii - vaikka puheenvuorot
niin selvästi kuvasivat tulevaisuuden vakavia haasteita. Suomen hyvinvointi riippuu
täysin yritysten menestyksestä ja se korostaa tämän juhlan merkitystä."
Head of Executive Advisors Bo Harald
"Suomen itsenäisyyden juhliminen suomalaisen yrittäjyyden ja tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunnan teemalla oli ajatuksia sekä toivottua keskustelua herättävä, upea juhla. Tarvitsemme vahvaa yhteistyötä, verkostoitumista ja vuoropuhelua koulutuksen ja yrityselämän välille, että jokainen suomalainen tulevaisuuden tekijä saisi parhaat mahdolliset valmiudet toimia yhteisessä haastessamme 2020 -luvulla."
Toiminnanjohtaja Virpi Utriainen
"Kasvuyrittäjyys on Suomelle elinehto. Perinteinen teollisuus matkaa muille maille; vain uusyrittäjyys luo Suomeen uusia työpaikkoja. Keskeisen tärkeä tavoite on yhteinen Unelma Suomesta, jossa kasvaa yrityksiä. Unelman ympärille rakennettu itsenäisyysjuhla 2009 oli jälleen värisyttävä näyte nuorempien vastuunkannosta veteraanien taistelemalta pohjalta. Linnan vastaanotto on saanut rinnalleen Suomea vahvasti tulevaisuuteen ohjaavan toimijan."
Pekka Roine, tähystäjä
"Kasvuyritysten rakentaminen ja kasvuyrittäjyys ovat keskeinen osa nykyistä koko Suomen hyvinvoinnin kehittämistä ja tämän päivän isänmaallisuutta. Kasvuyritysten merkitystä korostaa se tosiasia, että Suomen talouskasvu tulee lähivuosina perustumaan pitkälti näiden eturivin yrityksien ponnisteluiden varaan. Unelma Suomesta toimii suunnannäyttäjänä tilaisuudesta, jolla rakennetaan pohjaa kannustavan yrittäjäkulttuurin syntymiselle Suomeen."
Mika Ahokas, Hallituksen jäsen, Ohjelmistoyrittäjät ry
"Kansakunnan hyvinvointi, menestys ja vauraus perustuvat hyvin suurelta osin
elinkeinoelämän kasvuun, kansainvälistymiseen ja innovaatiokykyyn. Yrittäjyys
asenteena ja toimenpiteinä on onnistumisen keskiössä. 2020-Itsenäisyyspäiväjuhla
on hieno oivallus jatkaa edeltävien sukupolvien perintöä ja kunnioittaa
yrittäjyyttä hyvinvointiyhteiskunnan kivijalkana."
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry tietotekniikka-toimialan johtaja
"Suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi perustuu kannattavaan ja vastuuntuntoiseen
yritystoimintaan. Itsenäisyyspäivän ympärille rakennettu perinne on erittäin
tärkeä kulmakivi laajemman asian ympärillä. On ollut upea seurata miten asiasta
kannetaan vastuuta paljon laajemmin kuin perinteisesti ymmärretään yritysten yhteiskuntavastuulla."
Hallituksen pj. Mikko Haapanen
"Uskon, että nyt on aika siirtyä vastuuntunnosta vastuunkantamiseen. Edelliset sukupolvet taistelivat sodassa itsenäisyyden puolesta, jälleenrakensivat maan, maksoivat sotakorvaukset, josta syntyi pohja nykyisen hyvinvointiyhteiskuntamme perusrakenteille. Millaista Suomea me olemme vuorollamme rakentamassa ja millainen on meidän sukupolvemme vastuu tuleville sukupolville?"
Unelma Suomesta 2020 hankkeen psta Mika Mäkeläinen